Millainen on huippuyliopiston kirjasto?

Jyväskylän yliopisto tähtää huippuyliopistoksi. Huippuyliopisto tarvitsee huippukirjaston.

Mikä olisi menestyksen salaisuus kirjastopuolella?

Pitäisi ottaa esille esimerkiksi Shanghai Jio Tong -yliopiston tekemä ranking ja googlata kärkeen rankattujen yliopistojen kirjastojen webbisivut.

Mitä löytyisi?

Hyvät aineistot, oletettavasti... kurssikirjana teos ”Näin hankin Noopelin kymmenessä vuodessa.”

Jotain erikoista kirjastopalveluissa - tutkimushankekohtaiset palveluviritykset... isommat nutturat, paremmat tekokaljut?

Asia pitää selvittää.

Tarvitaanko vuonna 2015 kirjastorakennusta?

Kun suurin osa aineistosta on digitaalista ja kun suurin osa asiakkaista käyttää aineistoa omilta päätteiltään, kirjaston merkitys fyysisenä paikkana vähenee merkittävästi.

Ventta-holl. Housut puttoo. Enpähän usko kaikkeen, mitä kirjoitan.

Vaikka noin kävisi, niin kirjastorakennuksia tarvitaan edelleen: edelleen on lainattavia "oikeita" kirjoja, arvokkaita painettuja lukusalikappaleita, edelleen tarvitaan tiloja, joissa voi tutkia vapaakappaleaineistoja.

Ja lisäksi yleensäkin, jotta voisi päästä eroon kaiken maailman hässäkältä, vöyhöttämiseltä, tohottamiselta, tarvitaan luonnon lisäksi kirjastojen rauhaisia lukusaleja. Ne ovat paikkoja kodin ja työpaikan kiireiden ulkopuolella. Niissä voi rauhassa tutkia, opiskella, olla vapaasti jouten. Tällaisia julkisia paikkoja tarvitaan, monessa mielessä kirkkoihin ja luontoon verrattavia.

Me ja se eli kirjastot ja Google

Professori Kai Ekholm kirjoittaa ärhäköitä, varmaankin tarkoituksella provosoivia blogeja Uuden Suomen palstoille. Hyvä niin - kirjastolaitos saa näkyvyyttä julkisessa keskustelussa kirjastoverkon ykkösmiehen eli Kansalliskirjaston johtajan äänellä.

Blogit myös paljastavat kaikenlaista.
Esimerkiksi Blogi "Google generation - menetetty tapaus" tuo mielestäni hyvin esille tietynlaisen asennevamman, joka kirjastomaailmassa piilee suhteessa tietoon ja tiedonhakuun. Tätä blogin kommentoijat ruotivatkin ansiokkaasti.

Kysymys on siitä ajatuksesta, että perinteinen painettu/toimitettu tieto olisi sinällään jotenkin pätevämpää kuin verkkotieto. Näinhän ei tietenkään ole. Yleensäkin: paljon on paskaa kansienkin välissä. Ei tarvitse kuin mennä kirjastoon tämän todetakseen. Verkkotiedolla on myös yksi selkeä etu. Painetun kirjan kansien välistä ei monestikaan löydy kyseisen tiedon kyseenalaistajaa. Tieto on lukittu paikalleen kansien väliin. Netin kannettomasta maailmasta löytyvät helpommin vastaväitteet ja tiedon päivitykset.

Toinen on näkemys siitä, että onnistunut tiedonhaku vaatii erityistaitoja eli jokaisella pitäisi olla hieman informaatikon vikaa. Googlehan sotii haun helppoudella tätä vastaan - ja sisältää tavallaan oivalluksen jostain oleellisesta tätä aikaa koskevasta. Koska elämme tiedon keskellä, sen löytämisen pitää olla mahdollisimman helppoa.

Johdattelen ajatusta eteenpäin tiedonhaun taidoista käyttöliittymätasolle. Google on mielestäni onnistuneesti vakioinut tiedonhaun käyttöliittymän ja tehnyt siitä helposti käytettävän samalla tavoin kuin auton käyttöliittymä viime vuosisadan alussa vakioitui ja tuli helpoksi ratin sijoittelun myötä. Kuka haluaisi ajaa enää autoa, jonka ohjauspyörä on takapenkillä tai jota ohjataan vaikkapa suitsilla? Tai joka vaatisi erikoisten taitojen opettelua.

Kirjastojenkin kannattaa toteuttaa jatkossa tiedonhaun käyttöliittymänsä ja niiden takana oleva tekniikka Googlesta tuttuun tapaan. Se on edellytys sille, että tulevat Google-sukupolvet löytävät niin sähköiset kuin painetut aineistot.

Uusliperalismi, mitä sulle kuuluu vuonna 2015?

Kemijärvellä ja Saksan Bochumissa kohistaan oikeutetusti. Maailman järki ei voi rakentua osakekurssien mukaan.

Uskon, että nämä tehtaiden sulkemisesta syntyneet metakat ovat alkusoittoa. Uusliberalismin aika alkaa kääntyä iltaruskoon. Kylmän sodan loppumisen jälkeen ainoaksi totuudeksi valittu ideologia takkuaa - yksittäisen ihmisen ja luonnon kannalta tämä aate ei vaikuta mitenkään mielekkäältä.

Luulenpa, että vuonna 2015 tilanne on jo parempi.

Kuluttajat suosivat yrityksiä, jotka tuottavat tuotteitaan yhteiskuntavastuullisesti lähellä kuluttajia. Jokainen firma haluaakin laatusertifikaattinsa yhteiskuntavastuun merkin sinisen avaimen ja Joutsen-merkin viereen. Nurinkurisesti yritysten markkina-arvo ja kilpailukyky nousee, jos ne toimivat vasten uusliberalistisia kilpailusääntöjä: harrastavat hiljaisen kasvun taloutta, sitoutuvat pitkäaikaisiin työsuhteisiin työntekijöidensä kanssa.

Epäonnistuneiden keskittämis- ja pilkkomisurakoiden jälkeen on myös tajuttu, ettei julkisia palveluja, opetusta ja tiedettä ole järkevä toteuttaa liiketaloudellisin perustein. Yliopistot ovat harjoitelleet toimintaansa julkisoikeudellisina yhteisöinä ja maksaneet kovat oppirahat tiedebisneksen harjoittamisessa. Muutama on konkurssin jälkeen otettu valtion huostaan ja muutkin ovat jo sinne haikailemassa.

Mitä sitten? Pitää vetäistä henkeä ja löytää ja iskeä uusi pykälä silmään. Ehkäpä kansa- ja ihmiskunta voisi viisastua ja katsoa lopulta asioita muuten kuin yhden ainoa totuuden kautta.

Asioita kannattaa jo tänäänkin katsella kieli keskellä suuta eikä rynnätä oikopäätä maksimaalisen voiton tavoittelun ideologian mukaan. Jos teemme oikeita valintoja, saamme kiitoskirjeitä tulevaisuudesta.

Bloggaus alkaa

Tämän blogin aihepiirinä ovat tiedonhaku ja kirjastot. Aihe ei ole tähän ihan ilmasta nykäisty, sillä työskentelen keskisuomalaisessa tieteellisessä kirjastossa.
Kirjoitan tätä blogia kuitenkin yksityishenkilönä enkä virkamiehenä ja näin annan itselleni vapauden liukua aihepiiristä väljemmille vesille, joka alan asiantuntijaksi, kun siltä tuntuu. Toisaalta en estä v-miesminääni astumasta kehiin ja käyttämästä tätä blogia keskustelu- ja tiedonkeruukanavana, kun tarve vaatii.

Näin blogin tontti on paalutettu. Touhu voi alkaa.